28. toukokuuta 2013

Ei täällä koneella jouda istuskeleen samalla lailla kuin kylmillä ilmoilla. Mut jotain ilmineerausta kumminki. Metsolan joustofroteesta leikattu toinenkin tunika valmistui. Nämä on ehdottomasti niitä kyläilypaitoja. Pihaleikkeihin en anna laittaa, kun meidän lapset osaa jotenkin kummasti sotkea vaatteensa ulkona niin, ettei ne lähe koneessa, eikä liottamallakaan puhtaaksi. Eikö kellään muilla ole samanlaisia muksuja? :)



Ikean lintukangas taipui isompien lasten huoneeseen verhokapoiksi. En mittaillut Ikealla leikatessa tarkkaan, mikä kuvio verhon kohtaan tulee, joten tuli tällaiset. 



Lapsista keskimmäinen teki terassilta suuren löydön. Lintu oli jollain konstilla saanut itsensä hankalaan asentoon. Ainakaan  se ei yrittänytkään tuosta pyörähtää. Ensin sitä lasten kanssa ihmeteltiin ja harjan varrella autettiin pystyyn. Silloin se vikkelästi lehahti siivilleen ja katosi metsään.



Viikonloppuna pääsimme miehen kanssa kahdestaan lomalle. Majapaikka meillä oli Kokkolan Sokos hotelli Kaarlessa. Sieltä tehtiin sit lauantaina tutustumisretki Pietarsaareen. 

Pietarsaaressa Sundin puutarhalla oli puutarhapäivät. Puutarhan yhteydessä oli myös sisustusmyymälä. Ja siellä oli tietenkin kaikkea IHANAA. Ja hintavaakin. Mutta sellaista emme nyt tulleet hakemaan, niin kaikki ne ihanat esineet sai jäädä hyllyyn odottelemaan jotakuta toista.

No, olishan sitä voinu jonku heräteostoksen tehdä... mutta kun oli jo ostettu lapsille trampoliini Halpa-Hallista tuliaiseksi, niin siinä oli heräteostosta riittämiin.


Kiva oli myös itse puutarha niin sisältä kuin ulkoa. Matkaan meille lähti ihanan iso kukka-amppeli, Vaasan päärynäpuu sekä kuolleen poikatyrnin tilalle uusi.

 Pietarsaaren vanhassa kaupungissa kävimme kävelyllä ja kuvaamassa. Mutta juuri ne kuvat tämä blogi haluaa taas leventää, joten niitä en laita. Mutta ihana tunnelma siel oli. Jotenkin tuli mieleen Vaahteramäen Eemeli - satu, ja Eemelin seikkailut kaupungissa. Silloin on varmaan näyttänyt just siltä. Vanhoissa taloissa on vaan viehättävyyttä ja niissä ihanissa tunnelmallisissa pihoissa, joihin voi porteista hiukka kurkkia.

Viime vuoden asuntomessualue Kokkolassa käytiin myös kiertämässä ja sieltä läheltä löytyi tällainen hotelli-laiva. Joskus ollut kenties ihan käytössä? Ois ollu kiva päästä käymään sisällä.

Kävimme tutustumassa myös Mustakariin. Ihan nätti paikka, mutta siellä tuuli niin kamalan kylmästi, että minä luikin pian takaisin autoon :)

Viikonloppuun sisältyi mukavaa kahdenkesken oloa, rentoutumista, rauhassa ja hartaasti valmiilla syömistä ja ostoksia. 

Kotona odotti Viherpeukalon tilaus. Sitä oon tässä pari päivää istutellut selkäni kipeäksi asti. Kukkapenkkiin on nyt laitettu liljojen sipuleita, pionin ja raparperin juurakoita sekä ruukkuihin mansikkaa. Vielä reissusta hankittu tyrni ja päärynä odottavat istuttamista. Vaan niin ihanat ilmat on ollu, että mikäs on pihahommia tehdessä!

7 kommenttia:

  1. Istutushommia on mullakin ollut. Paitsi tietenkin kasvimaan laittoa, istutin Pärnusta ostamani piparmintun. Se ennätti jo melkein kuolla, mutta virkosi vedessä. Talvitappioita on tullut, yksi päärynäpuu on kuollut, eikä viinirypäleessä ole kuin yksi pieni oksa elossa. Sitä ei näköjään saa iloita!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarha on yllätyksiä täynnä. Aina ei tiedä, mikä yllättää kasvullaan ja mikä taas jostain syystä kuolee. Toivottavasti meidän päärynäpuulle ei käy samoin, kun kasvualue V oli siinä suluissa.

      Poista
  2. Kerrohan sitten miten viherpeukaloiden taimet pärjäilee.. niillä on monta houkutusta siellä, ja itselle on helpompi tilailla netistä kuin kierrellä liikkeissä, mutta aika paljon olen valituksiakin kuullut. Onhan niillä kasvuunlähtötakuut jne, mutta ei jaksais taistelemaankaan alkaa. Tuliko kuitenkin sitä mitä tilasit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on viime vuodestakin sen verran kokemusta, että tilattiin Lauran kans viherpeukaloilta yhdessä, niinku nyttenki. En oo siltä hoksannu kysyä, miten viimevuotiset taimet voi. Mutta mulla on viime vuoden penkistä noussu kaikki muu, paitsi yksi pioni. Laura meinas, että sekin saattaa sieltä vielä nousta. Mutta liljat, kesäpikkusydämet ja kaks pionia on ainakin selvinneet talven yli! Kaikkia sitä mitä viime ja tänä vuonna tilasin, tulikin. Kirsikatkin on selvinny, vaikka ne oli nelosalueelle tarkotettu, kun me ollaan vitosta. Silloin kun naapurissa oli vielä puutarha, puutarhuri ei suositellut tilaamaan kuvastoista, vaan hakemaan puutarhalta. Mutta mulla ei ainakaan oo pahaa sanottavaa.

      Se kuollut tyrni oli pihakutsuilta tilattu, enkä tiiä, mikä koitu kohtaloksi. Paleltui vai liian märässä lillui keväällä? Nyt kuitenkin on kuiva koppura, vaikka viime kesän viheriöi.

      Poista
    2. Mutta puut tietenkin saa isompana taimena puutarhalta. Niinku noita kirsikoita varmaan joutuu vielä monta vuotta kasvatteleen, ennen ku niistä saa satoa.

      Poista
    3. Ja pioneita joutuu muutaman vuoden kasvatteleen, ennen ku ne kukkii, kun tulevat juurakkona. Mutta pionikirjaa lukiessa tulin ainakin siihen tulokseen, että juurakkona on ihan hyvä istuttaa. Isokin pionin taimi voi kuolla, jos on paljon juuria ristissä, niin se saattaa "kuristaa" itsensä.

      Poista
    4. Joo pionihan on aika hidas kotiutumaan. Saa nähdä ehdinkö tuota meidän pionin kukintaa täällä koskaan nähdäkään, ex-kodin pihassa se kukki kyllä komeasti mutta eihän se siirtämisestä tykkää.

      On siinä taimitarhalta hakemisessa se hyvä puoli että voi itse valikoida parhaimman näköiset taimet, puut joissa on oksat parhaassa kulmassa jne, mutta netin kautta tilatessa taas säästää tuhottomasti aikaa. Ei tarvihe lähteä kiertelemään minnekään. Perennoja minäkin oon ajatellu kokeilla tilata tuolta, kun on niin laajat valkikoimat.

      Poista

Kiva kun kommentoit :)