19. lokakuuta 2014

Värikäs tunika

Aloitin jo kesällä tekemään itselleni tunikaa. Ja sattuneesta syystä (nimittäin töiden takia) en ole ehtinyt juurikaan ommella. Viime viikolla sain sen kuitenkin valmiiksi, jipii. Se tietää sitä, että saa alottaa uuden tekeleen :)




 Ensin aioin laittaa napituskaitaleeksi valkoista kangasta, mutta kun sitä ei sattunut olemaan, piti tyytyä johonkin muuhun. Tästä tulikin sitten mukavan pirtsakka. Alkuperäinen kaava on SK lehdestä. Sitä muuttelin melkoisen paljon. Ja miehustaan ylhäältä en oo edelleenkään 100% tyytyväinen istuvuuden puolesta, mutta muuten tykkään.

vihreä kangas: Pökkylän punanen tupa
bambikangas: Metsola
napit: kirppari


Sain myös yhtenä iltana maalattua verstaalla olleet pärekorit ja otettua hyötykäyttöön. Aiemmin kangassäilytyksessä ollut korilaatikosto siirtyi lasten kamariin leluja pitelemään.

20. elokuuta 2014

Storforsen

Pieni irtiotto arjesta. Suuntasimme miehen kanssa muutama viikko sitten Kukkolankoskien kautta Ruotsiin ja siellä päätepysäkkinä oli Euroopan suurin koski, Storforsen. Viikonloppuun tuli aika paljon ajelua, mutta nyt on yksi uusi paikka taas nähtynä. Kannatti käydä :)









 Illan hämyssä kävimme vielä katsomassa Luulajan vanhaa kaupunkia. Monta somaa pientä punaista mökkiä siellä nökötti.

Nyt kiireesti nukkumaan. Elämä on nyt täyttä työssäkäynnin myötä. Mutta blogi päivittyy hiljakseen.

Mukavaa syksyä!

3. heinäkuuta 2014

Kesäsetti

Alkukesästä ompelin pikkuiselle kesäsetin. Lyhythihaisille bodeille oli tarvetta. Vaan kas kummaa. Kun sain ompelukset valmiiksi, lämpimät ilmat katosivat jonnekin. No, nyt näyttäisi säätiedote lupailevan lämpimiä kelejä taas. Toisen bodyn autonkuvan olen leikannut nukkapintaiselta silitysarkilta kuviokankaan autoa mukaillen.


bodyn kaava: ottobre, josta hihat lyhennetty
koko: 80cm
kuviollinen trikoo: Metsola
valkoinen trikoo: Nettihattu
silitysarkki: Pikkupiltti
resorit: Kangastukku
piponkaava: oma


Isommalle miehenalulle tein setin myös samasta kankaasta:
paidan kaava: SK muokattu
pipon kaava: oma
kangas: Metsola


Isossa puutarhassa on se hyvä puoli, että aina ei huomaa kaikkea kerralla. Tämänaamuisella kierroksella huomasin juhannusruusun puhjenneen kukkaan. Se on ihana!

13. kesäkuuta 2014

ompelua, sadonkorjuuta, leipomista, kukkapenkkiä - kaikkea kivaa :)

Kun ei ole kummitytölle lahjaa valmiina ja syntymäpäivä odottaa yhden yön päässä, täytyy kai käydä tuumasta toimeen. Neidin äitiltä kyselin osviittaa, mitä tekisin ja mekko sitten valmistui. Olen joskus aikoinaan ostanut hopealankaa jostain askartelukaupasta. Lähdin kokeilemaan onnistuisko sillä konekirjonta. Hyvin onnistui! Samaa lankaa käytin myös alarimpsun rullapäärmeessä, että helma hieman kimaltelee. Kuvassa se ei näy. Toivottavasti lanka kestää myös pesussa.



 kaava: Käsityölehdestä muokattu
koko: 140cm
kankaat: Eurokangas
nauha: Nappikauppa punahilkka



Raparperin istutin viime kesänä. Mukavasti puska on tuuhistunut. Muutamia ruoteja uskalsin kerätä jo satoa. Hiukan laitoin pakkaseen ja osasta tein kermaviilipiiraan. Ai että oli hyvää!




 Etupiha on ollut aika "tylsä". Sen vuoro oli saada nyt kukkapenkki. Tämä penkki on varjoinen suurimmaksi osaksi päivää. (Hiukan on vielä kesken muovien siistimiset.) Penkkiin tuli Kuunliljaa albopicta, purppurakeijunkukkaa, kerman väristä tiikerinliljaa, aivan tummaa akileijaa ja vanhan pihan penkistä siirsin myös oranssia liljaa. Ja siskolta käyn hakemassa vielä jättipoimulehteä. Portaitten vieressä nököttää vielä ystävältä saatu (luultavasti) valkoinen syreeni. Sen istutan takapihalle.


Kaikki on vihreää, rehevää, ihanaa! Mutta nurmikko kasvaa edelleenkin turhan nopeasti. Sitä pitää leikata iiiihan jatkuvasti. Tänään saimme tehtyä myös kasvimaan takapihalle. Lapset sitä toivoivat ja saivat olla apuna teossa. Jospa sieltä jokunen herne ja porkkana syksymmällä saadaan :)

6. kesäkuuta 2014

Pieni pihakierros

Kansalaulun tapaan

Timotei, sinä keinuva heinä
varrella ojan,
sinun luotasi vei
tie kerran tytön ja pojan,
timotei,
sinä keinuva heinä.

Kesäpäiviä näitä
ja puntarpäitä
katsellen
kylä miettii jo häitä
ja niitä ja näitä, mut tiesimme sen:
kesä päiviä vain, suvi teitä,
puntarpäitä.

Kova viikate päivät ne niitti,
ja heinät vei,
ja se onneaan kiitti,
ken itsekin murtunut ei,
timotei,
sinä keinuva heinä.

- Eila Kivikk´aho -




Keinulaulu

Pesän sydämellesi teen
ilmaan siniseen,
panen unipuuhun kiikkumaan, sen latvan tummuuteen.

Värisee lehväin ympärillä aina mieliajo,
pimenee ilta, mustuu yö ja hohtaa aamun kajo.
On tuulta täynnä ilma, jos se irti päästetään -
mutta keinu, sydän, keinu, älä säiky ensinkään.
Näetkö, hauska kiikkua on tuulen kämmenellä:
humahtaa suvi ylitsesi rohkea ja hellä,
luo liitää läntinen -
miten keveästi keinuu pesä siivellä sen!
Vilua huokuu pohjatuuli, tuskaa, ikävää -
ohi keinu, sydän, keinu, pian kauas se jää.
Paha itä puuta ravistaa, lyö kaakko kohahtain,
mutta oksat eivät murru, ne keinuvat vain.
Voi myrsky täyttää taivaan, yli auringon laasta,
mutta lehvää unipuusta ei yhtään se raasta.
Maan akselissa suoraan kasvaa ylös unipuu,
kuin verkko yli avaruuden latva ojentuu.
Nojata kaikkiin tähtiin voi se oksin tuhansin.
Pelotta uni keinuu - keinu, sydän, sinäkin.

- Aale Tynni-


Kesään keinumaan, nauttimaan ja rentoutumaan tämän runon myötä :)

29. toukokuuta 2014

Pihalla kasvaa ja kaunistuu

Ihana seurata omalla pihalla kasvun ihmettä kerta toisensa jälkeen. Talven jälkeen erityisesti tämä alkukesä jotenkin sykähdyttää.

 Viime syksynä istutetut tulppaanit availevat nuppujaan.


 Toinen syöntikirsikoista teki ensimmäiset kukat. En muista, onko tämä latvian matala vai arttula. Tiedättekö, voiko tämä pölyttyä pilvikirsikan kukista? Kun toiseen syöntikirsikkaan ei vielä tullut kukkia. Kovasti niin ainakin toivon, että päästäisiin syksyllä maistelemaan ekat kirsikat!


 Myös punakaneli omppupuu teki ensimmäiset nuppunsa. Kuvassa oleva on borgovskoje. Ja siinä on lähemmäs sata kukan nuppua! Toivottavasti nyt saamme enemmän kuin kaksi omppua :)


 Uusimpaan penkkiin siirsin vanhan pihan tuomen alta valkoista maksaruohoa sekä ruohottuneesta kukkapenkistä tulikellukkaa. (etualalla) Etuportaiden viereen on myös tekeillä uusi penkki. Siihen istutan varjon perennoita.

Isomman puolen mustaherukat eivät ole tässä asumisen aikana tuottaneet paljoa herukoita. Eräällä pihakierroksella huomasin silmujen kummallisesti pullistuneen. Sitten näin Viherpiha-lehdessä mustaherukanäkämäpunkin tartuttaman oksan kuvan. Siinä silmu oli juuri samanlainen. Yks yhteen. Se taitaa olla tuon meidän isomman marjapuolen ongelma. Tiedossa siis pensaiden hävittämistä urakalla. Jotain lohtua tuo se, ettei se tartu onneksi punaherukkaan eikä karviaisiin. Punaherukoissa onkin nyt kukkia ihan mahtavasti!!




 Onko tämä alla olevassa kuvassa norjanangervo?



 Tuomi kukkii ihanasti. Siinä vieressä on pusikoitunut syreeni. Kattona päällä tuomen lisäksi koivuja. Siellä on oikea vihreä lehtimaja. Siellä on jotenkin ihana tunnelma! Sinne voi mennä vaikka haaveilemaan :)


22. toukokuuta 2014

kesähaalari

Kävimme siskon kanssa kirpparikierroksen Oulussa. Sieltä en löytänyt kuitenkaan nuorimmaiselle kevät/kesähaalaria. Kotona oli ryhdyttävä tuumasta toimeen.


kaava: Suuri Käsityö
kangas: Siskon lahjoittama verho :)
vuorikangas: oma varasto
koko: 80cm

Ompelukone on pysytellyt tämän viikon aivan hipihiljaa. Ja mahtaa pysyä vastedeskin. Onhan tuolla ulkona ollu niin mahtavat ilmat, että puutarhaa pitää joka päivä kierrellä ja katsella, mitä mistäkin nousee.

Ihania kesäpäiviä teille!