4. lokakuuta 2012

ompeluksia

Ilmojen kylmetessä takka antaa ihanaa lämpöä ja tunnelmaa. Sitä rauhoittuu katsomaan jopa uhmaikäinen pikkuiita.





Lämpöä on taiottu myös ompeluksilla:
Joustofrotee Metsolasta



Isännälle eka pipo-ompelus myös.




Lasten kamariin tuli pieni muutos sen tallissa seisoneen jakkaran myötä. Toistaiseksi se on vain putsattu kaikesta liasta, mutta joskus olis tarkoitus hioa ja maalata uudelleen.
  ennen



jälkeen




Tekaisin itselleni myös pipon, kun ei ole ollut sellaista "välikausipipoa".






Sattuneesta syystä pari kuvaa tulee vähän hankalassa katsomissuunnassa. Nim. kamerassa on joku asetus päällä, että käännä kuvat automaattisesti. Ja sitten se ei annakkaan kääntää niitä enää koneella. Joten nyt pientä hartiavenytystä tässä teille :) Ehkä täytyisi sitä asetusta muuttaa kamerassa..

Nämä housut on tehty Jofotexilta tulleesta velourista. Kaava on sama Ottobren, mitä olen käyttänyt aiemmin. Ehkä hiukkasen kapea malli eskarilaisen housuiksi, tai sitten se johtuu siitä, etten ole vain tottunut. Vyötäröllä ja lahkeensuissa on kuminauha.


Toiset housut tuli jämäpaloista. Kangasta täytyi laittaa myös ei totuttuun langansuuntaan, että sai viel housut tehtyä ja yksi pala lipsahti väärään nukkasuuntaan, höh! Jospa se ei menoa haittaisi kuitenkaan. Toisella puolella näkyvä läpyskä on tasku ja vaikka sekin oli kappaleen keskellä, päällä pidettynä se on kuitenkin liikaa keskelle päin. No, ehkä nämä on sellaiset vinksinvonksin housut :)
Näissä taas vyötärölle ja lahkeensuuhun tuli resori.


takaa viel kuvaa.

4 kommenttia:

  1. Nätti jakkara! Ja kivat vinksinvonksin housut, niillä kelpaa peuhata!

    VastaaPoista
  2. Jakkara kyllä pilkahtaa silmään, paljon parempi kuin edellinen.=)

    VastaaPoista
  3. Oispa takka :) Kynttilätkin on kivoja, mutta ne ei lämmitä...

    VastaaPoista
  4. Ihana jakkara, passaa oikein hyvin paikoilleen :) Ihana kun on tulisija...

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit :)