28. marraskuuta 2011

Kaakku ja paperinarumuotoiluja

Mieheltä tuli toive saada tällainen kakku isäinpäiväksi. Ohje on toiseksi uusimmassa Pirkka-lehdessä. Tuumasta toimeen. Ei se nyt ihan samalta näytä.. mutta lähes. Jos teen joskus uudelleen, niin kanelin jättäisin pois. Se ei mielestäni passannut tumman kaakaon kaveriksi.










Yhden paperinaruprojektin olen saanut päätökseen. Tästä piti tulla paneeliverho ja sitä se alla olevassa kuvassa esittääkin... mutta. Kastelin valmiin verhon taas ja jätin roikkumaan paikallensa. Kun se oli kuivunut, se oli aivan vino ja vinkkara. Verhoa kun on neulottu useammalla värillä, toinen reuna oli toista kireämpi. Ei hyvä. Yritin toista reunaa kiristää toisen mittaseksi pujottamalla reunaan paperinarun. Mutta ei toivottua tulosta.





Joten:
Virkkuukoukku ja lankaa käteen ja virkkaamaan verho putkiloksi. Verhon sisään jouluvalot ja se ikkunan väiin. Tadaa. Kirjasto on saanut jouluista tunnelmaa.
















Kirjastossa odottaa myös yksi pieni projekti. Saimme miehen mummolasta pianon ja siihen pitäisi liimailla puuttuvat koskettimien päälliset :).

2 kommenttia:

  1. Kätevästi muokattu tuo paperinaruteos!! Luovuutta parhaimmillaan. =)

    Pianosta olen hiukkaden kade, mutta lohdutan itseäni sillä, ettei meille mahtuiskaan vielä tähän taloon soittopeliä. Kuten ei akvaariotakaan, suurta unelmaani, kun viimeisimmästä akvaarionpidosta on vierähtänyt jo kuusi vuotta!

    VastaaPoista
  2. Ihanan joulusen näkönen tuo paperinarujouluvalojuttu tuolla ikkunan välissä :)

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit :)