15. toukokuuta 2012

Kuvasuma purkautuu

En oo päässy hallintapaneeliin viime aikoina, siitä syystä blogissa on ollu hyvinki hiljaista. Nyt ongelma korjaantui, kun koneelle laitettiin firefox-selain. Sillä ei näytä olevan mitään ongelmaa, jipii!

Tässä tulee viime aikojen tuotoksia:

Jämäkankaista pussukka. Tähän voi laittaa puteleita kun lähtee matkalle.



Tyttö tuli eräänä päivänä koulusta innoissaan: "Äiti, määpä näytän sulle miten virkkaukseen voi laittaa helmiä!" Olin sillä kertaa oppilaan paikalla ja sitä hoksausta hyödynsin sitten nappikoruissa.


Lanka on pitsinvirkkauslankaa ja napit kirpparilta.



Itelle piti saada kevään väriset helmet. Näitä on vaan itestäkin hauska pujotella :)


Monessa lehdessä ja blogissakin on ollu virkattuja pyöreitä mattoja. Mulla ei sattunut olemaan matonkuteita, mutta sellaista piti lähtä väsäämään villalangasta sitten. Inspiraatio ei jää odottelemaan materiaalin hankkimista. Kuteista tehtyjä mattoja näin ystävällä viikonloppuna ja kyllä vaan nyt tuntuu, että pitäis saada hankittua ihan oikeaa materiaalia! Tuosta ekasta matosta tuli vähän kupruileva. Liikaa tuli lisäiltyä silmukoita. Jospa seuraava jo onnistuis vähän paremmin.




nappikoruille jatkoa:




Pipoja tuli tehtailtua muutama. Osa meni myyjäisiin ja jokaiselle ipanalle jätin yhden. Näitä on siitä kiva tehdä, kun ne tulee niin nopeasti. Kaavat on vapaalla kädellä itse leikattu.
















Lasten piti saada nappikorut myös. Tässä eskarilaisen koru.




Ensimmäiset kukat sykähdyttää joka kevät yhtä paljon! Ja niitä pitää kuvata joka kerta uudelleen :). Krookukset on penkin ensimmäisiä kukkijoita.













Kanatkin on pääseet "kesälaitumille". Innoissaan kuoputtivat maata, vaikka siellä ei paljon ruokaa viel kasvakaan.



Tälle keväälle läheinen pikkujoki tulvi enemmän kuin kertaakaan tässä asumisen aikana. Veden ollessa korkeimmilllaan ei tullu otettua kuvia, mutta tuonne meidän taloa kohti vettä oli pellon puoliväliin.




Ja tässäkin vesi peitti näkyvän tieosuuden kokonaan. Enää siitä ei autollakaan oikein ajettu, kun vesi oli korkeimmillaan. Meidän ei tosin tarvinu yli yrittääkään kun kotikuja on aiemmin.



Aiemmin oli kuvaa entisestä työhuoneesta, joka oli muutettu lasten huoneeksi. Tässä nyt sitten kuvaa yhdistetystä kirjastosta ja työhuoneesta. Eli edelleen on onneksi se paikka, missä niitä ompeluksia surruutella.




Tässä sit mies tekee piirustushommia ja minä tietty päivittelen tätä blogia :)



Oon miettiny, että vois jotain keräillä keittiön kaappien päälle ja kun sisko lahjoitti nuo purnukat, asetin ne sinne. Joten keräiltäköön nyt sinne kaikkia kivoja purkkeja. Ompahan sitten joulun aikaan namusille piilopaikkoja.




Eskarilaisella oli vappunaamiaiset koulussa. Ompelin hälle Pepin mekon. Tämä on ihan oman mielikuvituksen tuotetta, mutta tältä sen minun mielestä kuuluisi näyttää. Kaava on 1/12 Ottobrestä, Postcard. Kaava on tunikalle, mutta pidensin koon 128cm helmaa mekkopituuteen. Kankaat on kanadan tädiltä ja napit äidiltä vanhasta kaupasta. Malli on sen verran kiva, että vois tehdä jonku kesämekon samalla kaavalla. Taskuista varsinkin tykkään <3.








Nappikoruille jatkoa, tässä hyödynsin pylväsvirkkausta:






Ja kun tytöt oli saaneet korunsa, jotain piti myös pojalle keksiä. Tämä kulunut ja nuhjaantunut ja pinttynyt lehmä on hänen rakkain lelunsa. Joten oikeutetusti lehmälle (jota pennuksikin kutsutaan) tehtiin rautalangasta ja napeista kaulapanta sekä talutushihna. Nyt on siis kaikki lapset tyytyväisiä.



Oon jonkin aikaa haaveillu liitutaulua keittiöön. Sellaisen sopivan löysin sisustuscarenasta. Lähinnä sisustuselementiksi sen tahdoin, mutta voihan siihen kirjoittaa toiselle viestejä tai rustata päivän menun.







Vielä muutamia kukkaiskuvia. Viime keväänä kun ruukussa olleet narsissit kuihtui, kaivoin niille sopivan kuopan kukkapenkkiin ja istutin siihen. Nyt vasta kun siskolle kehuin, miten hyvin ne narsissit kukkii, kuulin että sipulit ois pitäny antaa olla kesän yli jossain kuivassa ehkä viileässä paikassa. No, eipä vaan menny ihan oppien mukaan, mutta kukkivat silti. Ja nätisti kukkivatkin :)









Ja tietävät voivat kertoa, mitä kukkia nämä siniset olikaan. Kevättähtiä kenties? Vai oliko siitä jo viime keväänä puhetta? :)

6 kommenttia:

  1. Taas oot ehtinyt kaikenlaista mukavaa värkätä! :) nuo värikkäät pipot oli mun suosikki tästä postauksesta! Ja Peppi-mekko näyttää myös rosi kivalta!

    VastaaPoista
  2. Mukava kun pääsit taas päivittämään! Firefox on ihan kingi, meillä on aina ollu se ja toiminu moitteetta.

    Ihania nuo korut, pitäs kokeilla virkata iteki! Jos vaikka hoksais muten niitä nappeja sinne ujutettaan.. ;)

    VastaaPoista
  3. Piti ihan tarkistaa kirjasta, kukat on idänsinililja, scillaksikin kutsutaan. Mutta oletpa ollut touhukkaana, kaikenlaista kivaa olet saanut aikaiseksi. Minä olen puurtanut puutarhassa, aina jotain joka päivä.

    VastaaPoista
  4. Minttu - Kiitos!

    Tiina - Meilläkin oli edellisellä koneella firefox, mutta en tiiä miks sitä ei oo tähän tullu aiemmin laitettua. No, varmaan just siitä syystä, että kaikki muu on aiemmin toiminut. Kokeilemaan vain niitä nappikoruja! Oli muuten nuo napit just sielt Kuopion kirppikseltä sillon ku olin yksin käymässä siel päin.

    tuulento - Kiitos tiedosta :) Mulla ei taho nuo kukkien nimet oikein pysyä muistissa. Puutarhassa touhuaminen on kivaa! Tänäänkin ois ollu ihana ilma tehdä pihahommia, mutta ei viittiny pienen kuumepotilaan kanssa mennä ulos.

    VastaaPoista
  5. Hei taas. Sinulle on haaste minun böogilla!

    VastaaPoista
  6. Kivoja nuo pipot! Ja tuo pepin mekko.=) Ja kukat on nii ihania että jotta..=)Ihanasti säihkyy nuo sinililjat.

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit :)