9. heinäkuuta 2012

Lomareissuompeluksia

Lomareissulle ja kesäksi muutenkin ompelin muutaman hellevaatteen. Toivottavasti niitä helteitäkin vielä saadaan. Metsolassa käydessä mukaan tarttui ruskea pilvitrikoo. Metrin palasta syntyi kolme vaatetta.


 Tämä toppi on muokattu aiemmasta t-paidan kaavasta. Koko on 110cm.



Tämäkin on vanha kaava, pidennettynä vain. Koko 122cm. Hihoihin laitoin aika napakan resorin, että sain sinne rypytystä.



En malttanut käyttää pilvikangasta pelkästään lasten vaatteisiin, vaan itselle tein topin. Koko on 36 ja kaava SK 4/11. Muokkasin niin, että otin vain takakappaleen kaavan ja etukappaleelta sitten avarsin pääntietä.



Raitakangas on Löytö-Palan palalaarista. Tosi laadukkaan oloista. Vielä kun olis ollu muissakin kuoseissa.




Tämä kaava on myös Suuresta Käsityölehdestä. Tein joskus monta vuotta sitten kummitytölle kudotusta kankaasta tällä mekon. Nyt kokeilin trikoota ja hyvin kävi siihenkin. Tuosta mallista kyllä tykkään! Koko 92cm.







Neiti kesäheinä valmiina lomaseikkailuihin :)



Nuorimmalle vielä raitabody. Koko 80cm. Sopivan punaista joustavaa vinokanttia ei löytyny, joten mustat saivat kelvata.







Päivityksen aloitin jo ennen lomaa ja silloin oli vielä kylmää. Lomareissu tehtiin jo ja vaatteet on ollu käytössä, kun lämmintä piisasi. Mutta lomakuvat on vielä tälle koneelle laittamatta. Lomasta siis vähän myöhemmin.

Lämpimiä kesähetkiä!


Ps. Huomaan näin jälkikäteen, ettei tullut lampaista mainittua mitään. Ne on siis otettu meille tutuilta kesälampaiksi. Talveksi menevät takaisin "kotiinsa". Mukavia eläimiä, niitä seuraa niin lapset ku vanhemmatki.

6 kommenttia:

  1. Voi että nättejä lasten vaatteita. Olet kätevä. Pysyykö lampaat tosiaan sähköaidan takana. Huomaapa, että olen vaihtanut bloggeriin! Kun vuodatus lakkasi toimimasta!

    VastaaPoista
  2. Tuulento - Kyllä ne lampaat pysyy. Yksi oli joskus käynyt toiselta puolen syömässä ruohoa, mutta mennyt takasi. Ainahan se ruoho näyttää vihreämmältä aidan toisella puolen :) No, nyt se näyttää kyllä oikeastikin, mutta pensaiden lehdissä riittää syömistä! Pitääpä tutustua sinun uusiin sivuihin.

    VastaaPoista
  3. Ihania pilvipaitoja, tuo kuosi on kyllä kautta aikojen yksi mun suosikeista. <3

    VastaaPoista
  4. Meilläkin lampailla näyttää ruoho vihreämmältä aidan takana, pää työnnetään verkkojen välistä ja syödään aidan toiselta puolelta... :) Hauskoja otuksia! Tuo pilvikuosi on ihanaa ja raitainen hellemekko on tosi söpö!

    VastaaPoista
  5. Minäki ihastuin tuohon raitaiseen hellemekkoon, tosi kiva! Pilvikuosista tehdyt vaatteet kanssa! Kyllähän meillä lapset oli innoissaan ku saivat kattella kanoja ja lampaita. Tinttaa oli nokassu kana, mutta eipä tuo ollut moksiskaan. Kanat oli kuulemma hauskempia.=)

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit :)