Tiedättekö, että vasenkätisille ei oikein osata opettaa kaikkea koulussa? Ainakaan neulomista ja virkkaamista ihan prikulleen. Sen muistan, että niitä isoäidinneliöitä oli ihan hirveän vaikea vääntää kun piti puoliksi yksin keksiä, miten se tapahtuu.
Artesaanikoulussa neulominen oli helppoa - tapahtuihan se sentään koneiden avustuksella. Sen kun kelkkaa heilutteli puolelta toiselle ja välillä kavensi tai teki muita tarvittavia toimenpiteitä. Tulosta syntyi suit sait sukkelaan :)
Villasukkien neuloja en ole ollut koskaan. Ahkera käyttäjä kylläkin olen. Musta tuntuu juuri siltä, että niiden neulominen on sinänsä turhaa, kun niihin tulee reikiä niin helposti. Siinä sitten menee sukkiin käytetty aika hukkaan. Mutta villasukkia pidän päivittäin, vaikka asummekin lattialämmitteisessä talossa. Niitä on vaan niin kiva pitää! Olenkin päässyt helpolla siksi, kun joka joulu on saanut käydä valitsemassa uudet sukat mummilassa.
Parit sukat olen neulonut, mutta niissäkin kantapään olen tehnyt lyhennetyillä kerroksilla, kuten koneneulonnassa. Mutta hieman on häirinnyt, kun en ole koskaan opetellut tekemään "oikeanlaista" kantapäätä.
Tuumasta toimeen:
Mulla oli muutamat sukat sellaiset, joita ei kannattanu alkaa edes paikkaamaan, kun ne oli niin reikäset. Hoksasin, että säästän hiukan aikaa ja materiaalia ja käytän sukista vain varret. Siks saks ja pientä purkamista sekä silmukoiden nostelua puikoille.
Sitten kirjasta vaiheittainen ohje kantapään neulomisesta. Ja eihän siitä nättiä syntynyt:
Villasukka piti tulla minulle, mutta tulikin suurempijalkaiselle puoliskolleni.
Virhe nro 1: Otin kantapäähän tulevan silmukkaluvun oman kokoni mukaan, en varressa olevien silmukoiden mukaan.
Virhe nro 2: Noudatin ohjetta kirjaimellisesti, eli tein kantalapusta yhtä leveän kuin pitkän. Siitä seurauksena oli se, että kiilaosasta tuli ihan hirmuleveä. Ensin kavensin ohjeen mukaan ja sit omasta päästä. Ja kärjestäkin tuli viel liian terävä.
No, virheistä oppii. Ja kantapäätä tehdessä mietin, miten mulla tulee erinäköstä ku ohjeessa. Ennenkin olen miettinyt sitä, mitä tarkottaa kiertäen neulottu? Käsityökirja käteen ja neulomisen aakkosten pänttäämistä. Viimein huomaan, että koko ikänihän olen neulonut oikeat silmukat kiertäen! Hoplaa, aina oppii jotain uutta :)
Seuraavaan yritin paikata virheitäni:
Ja kas, siitähän tuli ihan villasukan näköinen! Eihän sitä tiedä vaikka tämä mamma vielä innostuukin tehtailemaan villasukkia :) Kantapään teen silti mieluummin kiertäen, se on vain siinä minusta helpompaa.
Paripuolethan näistä sit tuli, mutta jospa mies huolisi nämä saappaisiin pihahommia tehdessään :)
28. helmikuuta 2013
23. helmikuuta 2013
tilkkuilua
Joskus vain tilkututtaa, onko se teille tuttua? Se on hyvä systeemi pilkkoa jämäkankaita vähemmäksi. Hyvä ja hyvä. Siis minähän en omista siihen niitä juuri oikeita välineitä, kangasleikkuria ja alustaa jne. Mutta sillon pitää ottaa vain viivoitin ja liitu kauniiseen käteen ja leikata saksilla. Hidasta, mutta palasia syntyy.
Tässä ne tilkut on koottu keittiön pöydälle haluttuun muotoonsa, niin ettei yhtään samanlaista ole vierekkäin. Sit riveittäin keräsin ne pinkkoihin, niin että pysyi järjestys ommeltaessa. (huomaampa näin kuvista, että ei ole aivan pysynytkään)
Tällaisia inspiraatioita rupean usein vain tekemään. Jälkeenpäin mietin, mihinkähän tämän voisin laittaa.
Nuorimmaisen sänkyyn sen sit asettelin päiväpeitoksi, vaikka se jäikin hiukan pituudesta vajaaksi. Mutta päiväpeitto ei yleensä kauaa ole paikoillaan, kun neiti nukkuu vielä päiväunet.
Taustapuolelta peitto näyttää ruusuiselta. Tuotakaan kangasta ei ollut yhtä isoa palaa ja välissä oleva fleece oli paloista myös sekin. Joten kunnon tilkkuilua kerrassaan. Fleece vain piti tikkailla taustakankaaseen kiinni, että ei ole yhtenä myttynä peiton sisässä.
Nyt on tämän talon päiväpeittoasiat taas vähäksi aikaa kondiksessa :)
Täällä on sairastettu urakalla. Lapset alottivat ensiksi yskimisen ja kuumeilun. Mullakin oli jo alkuviikosta kurkku ja pää kipeä, mutta torstaina nostatti sitten lämpöä ja sellaisen lentsun, että olen kuin Petteripunakuono! Tänään ei ole tarvinu enää kuumeilla, mutta se ettei voi nenän kautta hengittää, ahistaa mua... Kyllä hoksii taas miten kivaa on olla terveenä.
Parempia päivä ootellessa päässä surraa jo sata ideaa. Olis niin kiva saada kaikkea aikaseksi!
14. helmikuuta 2013
tähtiä ja autoja
Jofotexin kankaat on tuossa venyny ja vanunu. Pari sain käytettyä ja viimeinen viel odottelee leikkomista. Esikolle tuli housut tähtivelourista.
Edestä:
![]() | |||
| Anteeksi, mutta pientä niskajumppaa joudutte taas harrastamaan. Tämä kone ei suostu kääntämään kuvaa, joten siksipä näin. |
Takaa:
Yläosasta löytyi vaakakuvakin. Kaava on Ottobrestä ja koko 134cm. Vähän jäi kangas mitasta uupumaan, kun neitihän on ehtinyt kankaan tilauksen jälkeen kasvaa. Olin ottanut sitä näköjään aika naftisti. Loppuosa tuli sitten resorista. Taskut on kiinnitetty jollain ompelukoneen taso-ommelta muistuttavalla ompeleella. Olishan se tietenkin paremmin näkynyt mustalla langalla.
Autokankaan olin ajatellut t-paitaa varten, mutta siitä taas tuli juuri sopivasti pitkähihainen. Tällä hetkellä niille on enempi tarvetta ja poikakin halusi sen mieluummin pitkillä hihoilla.
Kangas oli mukavaa ommeltavaa, sopivan napakkaa trikoota. Kaava taas Ottobrestä ja koko näkyykin kuvasta. Merkki piti jälkeenpäin ommella, kun enhän ikinä muista niiden olemassaoloa.
Resori olis ollu käytännöllisempi hihoihin juuri tästä syystä, mutta reilut hihat vain sitten käännettiin ja mieluinen paita on ollut käytössä. Tää meidän ukkeli kun niin pitää kaikista autoista!
6. helmikuuta 2013
Suklaaboston
Uusimman Yhteishyvän ruokaliitteessä oli niin houkutteleva ohje, että sitä oli pakko kokeilla. Suklaaboston oli ihan nimensä veroinen herkku. Mies meinasi, että suklaata oli liikaa, mutta minuun, suklaanystävään, se puri. Sekä lapset olivat otettuja.
Kuvaan pääsi myös aiemmin mainostamani kakkuvati. Tuo on minusta tosi herttainen. Sekä teekupit, joita toivoin synttärilahjaksi ja yllätys yllätys sainkin :) Noista kelpaa hörppiä. Ihan Cittarista löytyy ja alulautaset on Halpa hallin halpoja sellaisia. Entisiä teekuppeja oli kolmea eri sorttia ja ne sai alennuksen arkikupeiksi. Noista tarjotaan sitten vieraille :)
Ihan noin seesteiseltä meillä ei oo tänään näyttäny, vaan ennemminkin tältä:
Hip hei hulinaa!
3. helmikuuta 2013
Uusi ilme
Tästä on jo muutama viikko kun sain sen maalausinnostuksen ja laitoin miehen asialle paikalliseen rautakauppaan tarvikkeita hakemaan. Ruokailutila sai nyt uuden ilmeen:
Seinän uusi väri on tuollainen turkoosiin vivahtava minttu. Ja tykkään uudesta seinästä! Tuntuu, että se tuo jotenkin paljon raikkaamman, valoisamman ilmeen. Jospa ne keittiöhommatkin sujuu sit paremmin :) Saarekkeen päällä nököttää myös paperiteline, joka oli ennen puunvärinen, mutta sai päälleen ihan vain kaappiin jäänyttä seinämaalia. Nyt sopii sekin paremmin köökkiin.
Verhoiksi haaveilen sellaisia yhtiä mustavalkoisia, mutta nuokin kyllä käy.
Kevätmieli on vallannu mut muutenki. Olohuoneeseen lyhensin yhdessä entisessä vuokra-asunnossa olleet verhot. Ne kelpaa taas kun ovat kaapissa maannet useamman vuoden. Ja järjestystähän pitää silloin tällöin vaihtaa...

18. tammikuuta 2013
Uusia reseptejä
Sain vanhemmilta joululahjaksi Hellapoliisin herkkuleivonnaiset kirjan. Tämä leipoja on ollut kai jollain kaamostauolla siitäkin hommasta, mutta nyt on ensimmäinen resepti testattu. Epäilin vähän, onkohan ohje niin herkullinen, kuin siinä lupaillaan. Ja edellisestä raparperipiirakasta "viisastuneena", en laittanu raparperia kovin paljoa. No, sitä tuli vähän liiankin varovaisesti laitettua, mutta muuten kyllä piirakka oli oikein hyvää.
Yleensä mulle käy kyllä niin, että jos saan jotain kirjoja, suurin osa ohjeista jää kokeilematta. Tulee tehtyä sitä tuttua ja tavallista. Mutta toivotaan että tätä kirjaa tulee avattua monta kertaa ja aina eri ohjeen kohdalta.
8. tammikuuta 2013
Väläyksiä
Tässä kun pyörii paljon kotona, oma sisustus näyttää usein väljähtäneeltä. Ja kun käy välillä kylässä, eikö vain ala päässä surrata... siellä kylässä kun näytti se ja se juttu kivalta! Rahahan kyllä antaa paljon puitteita siihen, että koko hommaa ei voi laittaa uusiksi. Mutta jotain pientä aina silloin tällöin. Ja kaikkiin kivoihin sisustusjuttuihin ei aina tarvi onneksi paljon rahaa. Viime keväänä se keittiön seinä jäi maalaamatta. Vaan jospa tänä keväänä...! Tilasinhan jo HM homesta seinän väriin sopivan kakkutarjottimenkin :)
Viimeisimmän kyläreissun jälkeen sain sellaisen puuskan, että nyt lähtee tuosta männyn värisestä pirtinkalustosta lakka kulkemaan. Se kun ottaa aina niin silmiin tuossa olkkarissa. Lähtee se... ainakin pikkuhiljaa. Otin vain siklin esille ja rupesin raaputtaan. Ihan siinä paikallansa. Ja imurin viereen valmiuteen, että aina kun alkaa olla vähän puruja lattialla, näytetään sille vähän imuria, niin ettei pikkutöppöset kuljeta sitä heti joka paikkaan. Hiomista en silti sisällä rupea tekemään. Se pöly lentää jo ihan itsekseen joka paikkaan. Ehkä se saa pintaan sit valkoista vahaa, jos ei mieli muutu matkan varrella. Lapset on tähän saanu jos jonkinlaista koloa vuosien varrella hakattua. Mutta otan vain pinnan pois ja kolot saa jäädä. Ne antaa mukavasti sellaista ajan patinaa.
Siellä kylässä oli laitettu sohvapöydälle kaksi hyasinttia sellaiseen vanhaan puukoppaan, jossa on ennen säilytetty ruuveja ynnä muuta pientä. Siitä muistinkin oman suunnitelman - hakea verstaalta myös yksi sellainen lokerikko vähän eri tarkoitukseen. Sille ei tarvinu muuta tehdä, kuin lorauttaa vähän mäntysuopaa ja hinkata puhtaaksi. Lokero saarekkeen päälle ja maustepurnukat siihen. Näin ne on siinä käden ulottuvilla ruokaa laittaessa. Ei ne kyllä ennenkään kaukana ollu, mutta matalassa vetolaatikossa kaadullaan, ne ei ollu kovin käytännöllisiä, kun osasta valui sisällöt kaappiin.
Osa mausteista jäi vielä pusseissa laatikkoon, mutta verstaalla odottaa vielä joku lokero lisää. Kunhan saan purkkeja hommattua, niin nekin mausteet pääsee päivänvaloon. Ja nuokin vois joskus nätimpiin laittaa.

Ei muuta kuin kaikki kaivelemaan tallista lootia ja keksimään niille uusia käyttötarkoituksia :)
Vielä loppuun kuva pikkuneidin housuista, jotka myös odottivat työpöydällä kauan kuminauhan kiinnitystä:
Näihin ei riittänyt enää pallonkangas molempiin etukappaleisiin, mutta käyvät aivan hyvin noinkin. Koko on 80cm ja kaava Ottobrestä.
Nyt vain kohti uusia inspiraatioita!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)