18. maaliskuuta 2013

Kesästä haaveilua villasukat jalassa

Niin. Villasukkaharjoitukset on jatkuneet. Nyt sain tehtyä itellekin sukat. Varret taas on vanhoista ja muuten nyt neulottua. No, ei ne vieläkään oo kyllä ihan samiksia muotonsa puolesta, mutta se sallittakoon. Raitoja en tarkoituksellakaan yrittänyt saada samalle kohtaa.


 Seuraaviin sukkiin voisi etsiä jo toisen mallin. Jos vaikka saisi vielä sopusuhtaisemmat villasukat. Mutta kantapäähirvitys on täten selätetty. Nyt se tulee jo lähes ulkomuistista :) Ainakin hetken aikaa.


Illalla pääni usein surraa kaikenlaisia ideoita nukkumaan mennessä. Eilen illalla piti kovasti taas suunnitella mielessään takapihaa. Ja tänään kylällä muutenkin asioidessa hain kirjastosta pari opusta, joista voi ruveta katteleen, millaisia kukkasia pihalle laittaisi.
Suunnitellahan aina voi. Ehkä tuntuu, että kesä on hetken lähempänä. Eri asia on, mitä saa sitten toteutettua. Nimittäin, tosiasia on se, että mitä lähemmäs pääsemme kesää, sitä muhkeammassa kunnossa olen. Jos kaikki hyvin menee, saamme kesä/heinäkuun vaihteessa syliimme pienen nyytin ihasteltavaksi. Joten mahdollisesti pihahommia ei tule niin paljon tehtyä, mutta jotain pientä ainakin laitetaan!

Seuraavana onkin haaveessa neuloa pienelle tälläinen 50-luvun shortsihaalari. Kunhan pääsisi käymään lankakaupassa etsimässä jotain puuvillalankaa.

Näiden myötä mukavaa alkanutta viikkoa!

7 kommenttia:

  1. Äkkiä se kantapää jää mieleen ihan pysyvästi, kahtena syksynä kun varmistelin ohjeesta niin kolmantena se tuli jo ulkomuistista, vaikka viime neulomisista oli melkein vuosi aikaa. :) Vahvistettua en tosin muistais juuri nyt ulkoa, joutuis turvautumaan taas muistiapuihin!

    Voi noita kirjoja, kun pääsis selaamaan.. pihantekokuume nostaa taas päätään, kun aurinko alkaa herättelemään toiveita uudestaan siitä pihanteosta, joka viime kesänä meni myttyyn...

    VastaaPoista
  2. Kirjastoon vain etsimään mielenkiintoisia opuksia, jos ei raski omaksi ostaa niinku minä:)

    VastaaPoista
  3. Näppärät villasukat, mulle taitaa neulominen olla, kantapäiden siis hepreaa, joten en viitsi edes aloittaa. Mutta noissa puutarhaopuksissa minäkin oon nenä kiinni, ku viimestä päivää. Ja suunnitelmia vilisee pää niin täynnä, että voi hyvänen aika ku osais jotain päättää. Pelottaa, että käy niin, et haalii liikaa aikomuksia, ja pettyy ku ei saakaan nii paljon aikaan. Mutta ihan varmasti täälläkin jotain. Joku puu, ja pensaita pitää saada, ja perennoja ehdottomasti. (ja jotain syötäviä juttuja..)meneekö mahdottomaksi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mummu haalii niitä sun puolesta pihan reunalle odottamaan, että saat istutettua ;)

      Poista
  4. Sukat ovat aina hyvät! Minäkin suunnittelen nyt mökin pellosta niittyä, mutta mies vielä vähän hankaa vastaan! Mukavaa vauvan odotusta!!

    VastaaPoista
  5. Villasukat saa vielä olla jalassa... Ihana tuo vauvan sortsihaalari!

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit :)